Westermarck: Myöhempinä aikoina Hessenin Filip ja Preussin Fredrik Wilhelm II solmivat bigaamisen avioliiton luterilaisen papiston suostumuksella. Luther itse hyväksyi edellisen kaksiavioisuuden ja niin myös Melanchthon. Useissa tapauksissa Luther puhui polygamiasta varsin suvaitsevaisesti. Jumala ei ollut sitä kieltänyt: Abrahamillakin, joka oli ”täydellinen kristitty” oli kaksi vaimoa. Jumala oli sallinut sellaisia avioliittoja eräille Vanhan testamentin miehille erikoisissa olosuhteissa, ja jos kristitty tahtoi noudattaa heidän erimerkkiään, hänen oli todistettava, että hänen olosuhteensa olivat samanlaiset. Polygamiaa oli epäilemättä pidettävä parempana kuin avioeroa. Vuonna 1650 vähän jälkeen Westfalenin rauhan, jolloin kolmikymmenvuotinen sota oli suuresti vähentänyt väestöä, Nürbergissä pidetty Frankkilaisten Kreistag hyväksyi päätöksen, jonka mukaan jokaisella miehellä oli siitä pitäen oikeus mennä naimisiin kahden naisen kanssa. Ovatpa eräät kristilliset lahkot puolustaneet polygamiaa varsin kiihkeästi. Vuonna 1531 anababtistit julistivat Münsterissä avoimesti, että sillä, joka tahtoo olla todellinen kristitty, täytyy olla useampia vaimoja. Mormonit pitivät polygamiaa miesten velvollisuutena taloudellisten varojen salliessa sen sekä ikuisen pelastuksen keinona että heidän maallisten etujensa kanssa sopusoinnussa olevana askeleena. Ryhmäavioliitot eli ”yhteisavioliitot”, kuten sitä nimitettiin, oli käytännössä Madison-piirissä New Yorkissa Oneida-yhteisössä, jonka perusti vuonna 1848 John Humphrey Noyes ja johon kuului pääasiassa Uuden Englannin puritaaneja. Yhteisön kaikki miehet olivat kaikkien naisten todellisia tai mahdollisia aviomiehiä. Tämä naisten yhteisyys perustui Noyesin Uuden testamentin eräille kohdille antamaan tulkintaan, vaikka vetosi sen tueksi myös luonnonlakiin.

Kari: Lutherin myönteisyydestä polygamiaan kohtaan ei ole ollut kovinkaan yleisessä tiedossa eikä siitä ainakaan kirkon piirissä ole ollut puhetta. Sen sijaan Mormonien harjoittamaa polygamiaa on pidetty pilkkaavana esimerkkinä harhaoppisuudesta ja jumalattomuudesta. Vielä nykyisinkin yli 150 vuoden jälkeen, kun puhutaan mormoneista, nousee ensimmäisenä esiin moniavioisuus.

Kun mormonit eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko siirtyi Utahiin Brigham Youngin johdolla, moniavioisuus pantiin julkisesti toimeen vuonna 1852. Tähän oli olemassa selkeä syy. Mormonit pakenivat uskonnollisia vainoja. Vaellus alkoi Illinoisista sen jälkeen, kun kirkon johtaja Joseph Smith oli surmattu vuonna 1844 ja mormonit karkotettiin kodeistaan. Uudeksi johtajaksi noussut Brigham Young johdatti heidät tuntemattomassa erämaassa noin 2100 kilometriä pitkän matkan, kunnes he saapuivat Ison Suolajärven laaksoon, jonne he saapuivat 1847. Sinne he rakensivat kaupungin Salt Lake City. Väestöpohjaa oli välttämättä vahvistettava. Mormoneilla ei juuri ollut yhteyksiä muuhun maailmaan. Mantereen ylittävä rautatie valmistui vasta vuonna 1869.

Yhdysvaltain valtio vastusti moniavioisuutta voimakkaasti ja sääti kirkon toimintaa rajoittavia lakeja. Kirkon presidentti Wilford Woodruff lakkautti moniavioisuuden virallisesti vuonna 1890 niin sanotulla manifestilla. Nykyisin moniavioisuuden harjoittaminen on kirkossa ehdottomasti kielletty.