Johanneksen kirkko, Helsinki
Kristillinen kirkko järjestäytyi Suomessa 1100-luvulla. Suomeen vakiintui katolisen kirkon alainen hiippakunta ja seurakunnallista toimintaa.
Ero katolisesta kirkosta tapahtui Vesteråsin valtiopäivillä 1527. Vuoden 1686 kirkkolain myötä kaikki valtakunnan asukkaat sidottiin luterilaiseen tunnustukseen ja kirkosta tuli valtion laitos.
Mikael Agricola toimi Turussa piispana ja rehtorina hän käänsi Uuden testamentin suomen kielelle. Hän lainasi tai loi suomen kirjakieleen yli 8000 sanaa, joita on yhä käytössä kuten hallitus, isänmaa, omatunto, raatihuone, ulkokultainen, toivo, usko, rakkaus…
Koululla ja kirkolla oli 1800-luvun alkupuolella kiinteä yhteys, koulutoimi oli kirkon johtamaa. Seurakunnat järjestivät myös lukukinkereitä, kansanopetusta lapsille ja rippikoulua.
Ne, jotka ovat tehneet sukututkimusta ovat voineet havaita miten huolellisesti suomalaisia on ripitetty satojen vuosien ajan. Kirkon pitämien kirkonkirjojen avulla on mahdollista seurata omaa sukulinjaansa.
Luterilaisen ja Ortodoksisen kirkon vanhimmat kirkonkirjat mikrofilmattiin Myöhempien Aikojen Jeesuksen Kristuksen kirkon toimesta vuosina 1948-1955. Filmien kopiot luovutettiin veloituksetta Kansallisarkistoon.
Kirkko on ollut mukana ihmisten elämässä syntymästä kuolemaan ja tärkeissä juhlissa kuten avioliittoon vihkiminen, lasten kastaminen, rippijuhlat ja hautaan siunaaminen. Kirkko toimittaa yhteiskunnan palveluja täydentäviä sosiaalipalveluja, kuten diakonia-, lapsi- ja nuorisotyötä. Kirkko ylläpitää kirkollisten juhlapyhien kristillistä perinnettä ja opettaa oikeita elämänarvoja lapsille ja nuorille.
Oma käsitykseni mukaan on paljon kirkon ansiota, että suomalaiset ovat nykyään jo yhdeksättä kertaa peräkkäin maailman onnellisin / tyytyväisin kansa. Paljon olemme kirkolta saaneet.
Kirkko muuttuu ajassa.
Papin virka avattiin naisille vuonna 1988. Kirkko vastusti vuonna 2014 eduskunnassa hyväksyttyä uutta avioliittolakia, joka mahdollistaa samaa sukupuolta olevien avioliitot. Siitä huolimatta niitä ovat jotkut papit toimittaneet. Suomalaisia kuului kirkkoon 1980-luvulla 90 % ja 2025 enää 61 %.
Ihmiset ovat olleet ns. kulttuuriluterilaisia. Kirkossa käydään toisinaan eikä uskonnon sisältö ole kovin syvällisesti koskettanut. Sellainen ehkä painottuu enemmän kirkon sisällä toimiville herätysliikkeille, joita on nykyään kuusi. Rukoilevaisuus, Herännäisyys, Evankelisuus, Lestadiolaisuus, Suomen luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) sekä Viidesläisyys, joka puolestaan koostuu eri järjestöistä kuten Suomen Raamattuopisto, Suomen Raamattuopiston säätiö, Kansan Raamattuseura ja Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys.
Kovin on hajautunut ja ristiriitainen evankeliumin oppi kirkon sisälläkin.
Tämä hajaannus on varmasti omiaan hämmentämään ajatuksia. Ihmiset ovat maallistuneet eivätkä enää usko samalla tavalla kuin vanhempansa. Luterilaisuus on kuitenkin vahvasti suomalaista kulttuuria.