Epikuroksen materialistiset näkemykset siitä, että jumalat ovat aineellisia atomeista muodostuneita olentoja, joka eivät ole luoneet kaikkeutta eivätkä kiinnostuneet ihmisistä, sekä hänen eettinen oppinsa siitä, että suurin hyvä oli yksilön oma nautinto, ei jumalan palveleminen, nähtiin peruuttamattomasti ristiriidassa kristillisten opetusten kanssa. (Katkelma lainattu Wikipediasta.)
Epikuroksen paradoksia, pahan ongelmaa – teodikeaa, pidetään perusteluna Jumalan olemassaoloa vastaan:
”Jos Jumala tahtoo estää pahan, mutta ei kykene siihen, silloin Hän ei ole kaikkivaltias. Jos Hän kykenee estämään pahan, mutta ei halua tehdä sitä, Hän on pahansuopa. Jos Hän sekä kykenee estämään pahan, että tahtoo estää sen, mistä paha tulee? Jos Hän ei kykene eikä tahdo estää pahaa, miksi kutsua häntä Jumalaksi?”
Jumala ei ole osapuolena ihmisten valinnoissa, joiden kautta paha tulee maailmaan. Hän on antanut neuvot ja ohjeet, miten elää, välttää pahaa ja miten tehdä oikeita valintoja. Ihmiset saavat itse päättää seuratako pahaa vai valitako hyvä.
Tässä on tietenkin paljon sävyjä, erilaisia olosuhteita ja vaikutuksia, joista siten kokonaisuus – elämä – muodostuu. Siinä on ihmisen olemassaolon tarkoitus. Elämme täällä koetusaikaa. On ehkä syytä todeta, että onnettomuudet, sairaudet ym. asiat jotka, aiheuttavat kärsimystä ihmisten elämässä, eivät ole pahuutta.
Uskonnoton ei näe Jumalaa, eikä Hänen tarkoituksiaan maailmassa. Uskonnottoman mielestä hänen tekemisiään ei kukaan kysele myöhemmin. Toisin sanoen hän voi vaikka tappaa, jonkun hankalana pitämänsä ihmisen tai vain hyödyn vuoksi, kunhan huolehtii siitä, ettei jää kiinni. Aika synkkä maailmankuva.
Normaalisti ihmisellä on omatunto, jonka perusteella hän tietää sisimmässään mikä on oikein ja mikä väärin. Jos ei omaatuntoaan kuuntele se ei enää toimi. Ihminen voi paatua. Tämä koskee niin uskonnotonta kuin uskovaakin.
Elämän tarkoitus on siis juuri tuo valintojen tekeminen ja vapaan tahdon soveltaminen. Ihmiset ovat Jumalan lapsia – siis heidän henkensä on Jumalan lapsi. Olemme kaikki ihmiset sisaria ja veljiä keskenämme. Jos tämä ajatus yleistyisi niin olisi varmasti vähemmän sotia ja muuta pahantekoa maailmassa.
Myös tietoisuus siitä, että olemme kuolemattomia olentoja, joiden fyysinen olemus jää tänne ja siirtyy luonnon kiertokulkuun, mutta henki (sielu) elää ja saa vastata elämän aikaansaannoksista, se tekisi ihmisistä vastuullisempia.
Uskonnottoman elämä päättyy, kun se päättyy, eikä sillä ole mitään tarkoitusta, eikä mitään muuta ole.
Voin hyvin ymmärtää sen, etteivät kristinuskon selitykset uskonnottomalle uppoa. Hän peilaa niitä kristinuskon historiassa tapahtuneisiin kaameuksiin.
Pitäisi kuitenkin nähdä, etteivät ne ole kristinuskoa vaan vallankäyttöä ja pahuutta. Kristinuskoa ovat Jeesuksen opetukset ja kymmenen käskyä. Kaikki muu on sitten jotain vanhaa traditiota ja poliittisia tavoitteita.
Mitä mieltä olet?