Lähdetään suurimmasta käskystä ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi”. Kun tämä on hallussa, niin sitten on toinen yhtä tärkeä asia. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat”.

Ymmärrän sen niin, että siinä on kaikki oleellinen.

Onko tuo nyt niin vaikeaa. On se. Jumalan rakastaminen on jotenkin helpompaa, Hän on niin suuri ja tavoittamaton. Mutta kun tiedämme, että Hän on meidän henkemme Isä ja koko elämän ja luomakunnan alkulähde ja että Hän rakastaa meitä lapsiaan. Se helpottaa.

Sitten on tuo, joka on yhtä tärkeä ja jota pitäisi myös rakastaa - lähimmäinen. Luukkaan evankeliumista voimme lukea kertomuksen laupiaasta samarialaisesta. Siinä hyvin vastataan kysymykseen, kuka on minun lähimmäiseni.

Mutta kuka siis on se lähimmäinen. No se on siitä kertomuksesta se rosvojoukon yllättämä ja mukiloima mies siellä Jerikon tiellä.

Mutta kuka on minun lähimmäiseni. Tarvitaanko siihen rosvojoukko mukiloimaan, että tunnistaisin hänet. Ei tarvita. Ihan voi vilkaista vasemmalle ja oikealle. Siinä hän on. Hän tulee kadulla vastaa ja tapaan hänet aina kun olen ihmisten kanssa tekemisissä.

Mutta enhän minä nyt edes tunne kaikkia niin hyvin, että voisin kokea niinkin suuria tunteita kuin rakkaus.

No, siinä käskyssähän sanotaan, että rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.

No niin. Kysymys onkin siitä, että pitää rakastaa itseänsä, että voi rakastaa lähimmäistä. Se voi monesti olla se vaikea rasti. Sellaistahan sanotaan itserakkaudeksi, eikä sellainen kuullosta hyvältä.

Ehkäpä kysymys on itsensä hyväksymisestä, sellaisenaan kun on - kaikkinen vikoineen ja heikkouksineen. Tietoisuus siitä, että ei ole täydellinen ja että on vasta matkalla täydelliseksi. Tämä voisi sitten auttaa siinä lähimmäisen rakastamisessakin varsinkin, kun sama koskee lähimmäistäkin.

Miten sitä rakkautta sitten voisi osoittaa, ettei se jäisi vain tyhjäksi sanaksi.
Oman perheen keskuudessa tuo rakkauden osoittaminen on kai helpompaa ja luontevampaa, ei aina. Mutta, että ihan vieraita pitäisi rakastaa.

Ymmärrän sen niin, että se liittyy tähän ihmisenä olemiseen ylipäätään.
Voi kuunnella mitä lähimmäisellä on sanottavana. Voi huomioida yksinäisiä. Voi tarjota käytännön apua, Voi sanoa rohkaisevat sanat sopivassa tilanteessa. Sen ei tarvitse olla mitään suurta ja merkittävää. On monia tapoja, miten voi kohottaa toisia, ihan hymy ja ystävällisyys ovat jo oikeansuuntaisia tekoja. Sellainen voi muuttaa päivän paremmaksi.

Kun osoitamme rakkautta toisille teemme näkyväksi jotain Jumalan rakkaudesta tässä maailmassa.

Lähimmäisen rakastaminen on yhtä tärkeää kuin Jumalan rakastaminen. Niin merkittävää se on.

Mikä on esteenä. Lähimmäisen rakastaminen on joskus vaikeaa.
On niin kiire. Eikä oikein välittäisi, kun on muuta. Ennakkoluulot estävät. Lopulta kysymys on omista haavoistamme ja pettymyksistä – omanarvon tunnosta.

Ei meitä käsketty rakastamaan vain niitä, joita on helppo rakastaa. Vihollistakin pitäisi rakastaa.

Miksi tämä on niin tärkeää, että se on saman arvoista Jumalan rakastamisen kanssa. Siinä auttaa, kun ymmärrämme, että olemme itse rakastettuja.

Olemme kaikki ihmiset Jumalan lapsia. Hän on meidän henkemme isä.
Olemme siis kaikki sisaria ja veljiä, saman Isän lapsia. Niin arvokkaita olemme. Ja Jumala rakastaa lapsiaan. Niinhän me ihmisetkin.

Voidakseen ymmärtää mistä tässä on kysymys, täytyy mennä aikojen alkuun. Tämä meidän kaunis maailmamme on olemassa, että me Jumalan lapset saisimme fyysisen ruumiin ja että meitä voitaisiin koetella.

Kaikki lähti liikkeelle, kun ensimmäiset vanhempamme Adam ja Eeva elivät paratiisissa. Jumala sanoi heille, että kaikkea he saavat syödä paitsi yhden puun hedelmät olivat kiellettyjä. Se oli hyvän ja pahantiedon puu. Hän sanoi, että sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma. Tämän Hän sanoi Adamille ennen kuin Eevaa vielä oli.

No sitten kavala käärme sanoi Eevalle, että et sinä kuole vaan tulet tietämään hyvän ja pahan. Eeva oli fiksu ja aloitteellinen, niin kuin naiset ovat.
Ajatteli varmaan, ettei täällä paratiisissa voi loputtomiin roikkua. Hän söi omenasta. Sitten oli Aadaminkin syötävä, jos aikoo toteuttaa Jumalan käskyn lisääntyä ja täyttää maan. Siitä se lähti.

Näen tämän maailman niin, että täällä äärimmäisenä oikealla on Jumala, joka on Rakkaus. Siellä on kaikki hyvä, terveyttä, kauneutta ja hyvää mieltä.

Sitten täällä vasemmalla on Vastustaja, joka edustaa vihaa, ahneutta, katkeruutta, sairautta ja mielipahaa.

Me ihmiset seilaamme jossain siellä välillä. Omilla valinnoillamme voimme siirtyä oikealla tai vasemmalle. Matteus 5:48 sanoo ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen”. Me pyrimme valinnoillamme kohti Jumalaa, haluamme tulla Hänen kaltaisekseen, että voimme kokea loputonta iloa ja onnea. Sitä varten ihmiset ovat olemassa, että heillä olisi ilo.

Piti puhua Rakkaudesta. Tuossa puhuttiin jo aiemmin mitä lähimmäisen rakkaus voisi käytännössä olla.

Sitä ei tarvitse harjoittaa ilman palkkiota. Aina kun on avuksi jollekin lähimmäiselle, siitä tulee hyvä mieli niin itselle kuin sille toiselle. Kun sanoo hyviä kauniita asioita, tapahtuu samoin.

Tästä on tietysti myös ihan liikaa päinvastaista esimerkkiä, joilla on myös omat seuraksensa - Pahaa mieltä ja murhetta.

Jos ajatellaan, että oikealla on myönteisiä asioita niin oikealla kuuluu optimistinen, myönteinen asenne ja suhtautuminen lähimmäisiin ja elämään yleensä.

Vasemmalla on sitten vastaavasti kielteinen ja pessimistinen asenne.

Vertaillaan näitä vähän.
Tästä on tehty tutkimustakin, mikä vaikutus elämän asenteella on.
Tutkittiin kuinka usein ja kuinka pitkään kokee harmistusta ja todettiin, että pessimisteillä on 2,2 kertainen riski kuolla sepelvaltimotautiin positiivisesti suhtautuviin verrattuna.

Elinajanodotetta tutkittaessa todettiin, että pessimistisesti suhtautuvien elinaika n. 10 vuotta vähemmän kuin optimistien.

Tämä tutkimus vahvistettiin vielä nunnatutkimuksella. Tutkittiin iäkkäiden nunnien päiväkirjoja ja selvitettiin heidän elämän asennettaan. Tämä oli sikäli mielenkiintoista, kun nunnat ovat koko ikänsä eläneet saman päivä ohjelman mukaisesti ja syöneet samaa ruokaa. Tulos oli sama elinajan odotteessa
n.10 vuoden ero optimistien hyväksi.

Kielteinen tai optimistinen asenne varmaan periytyy osaksi geeneistä ja myös perhetaustasta. Kuitenkin ihmisellä on oma vastuu omasta asenteestaan.

Jumala tuntee meidät kaikki. Me olemme arvokkainta mitä on ja Hän rakastaa meitä jokaista erikseen. Me olemme siitä erikoisia, että meillä on mahdollisuus ja kyky kasvaa Jumalan kaltaiseksi.

Nuo lähimmäiset ovat niitä, joiden avulla voimme kehittyä tällä elämän taipaleella kohti Kristuksen kaltaisuutta. Meidän tulisi omaksua Kristuksen luonteenpiirteitä kuten myötätuntoa, kärsivällisyyttä, anteeksiantamisen kykyä ja huomata ihmisen kärsimys silloinkin, kun olemme itse keskellä hengellistä ahdinkoa. Kristus sanoo ”joka tahtoo tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija.” Hän sanoo vielä ”Katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä”.