Richard Dawkins: Kreationistit ovat oikeassa siinä, jos aidosti palautumaton monimutkaisuus voitaisiin asianmukaisella tavalla osoittaa, Darwinin teoria kaatuisi. Darwin itse sanoi saman: "Jos voitaisiin osoittaa, että on olemassa jokin monimutkainen elin, joka ei ole mitenkään voinut syntyä lukuisista toisiaan seuraavista pienistä muutoksista, teoriani kaatuisi kerta kaikkiaan. En kuitenkaan löydä tällaista tapausta." Darwin ei löytänyt tällaista tapausta, eikä ole löytänyt kukaan muukaan sitten Darwinin, vaikka ponnistukset
ovat olleet ankaria ja jopa epätoivoisia. Monia tämän kreationismin Graalin maljan ehdokkaita on esitelty. Yksikään ei ole kestänyt analyysia.

Kari: Palautumaton monimutkaisuus. Tarkoittaa siis asteittaista kehitystä. Aiemmin esiteltiin silmän syntyä. Jos teorian mukaan silmä on syntynyt asteittain kehittymällä, niin se on vienyt niin tolkuttoman kauan, että tuskin löytyy tutkijaa, vaikka olisi epätoivoinenkin, että hän olisi voinut saada asian todistettua. Darwin voi olla tässä suhteessa rauhallinen siitä, että teoria on turvassa. Se on kuitenkin teoria, vaikka sitä pidetäänkin täytenä totena. Ajattelen niin, että luonnonvalintaa, muutosta ja kehitystä tapahtuu lajien sisällä. Oleellisempi kysymys mielestäni on kuitenkin, miten kaikki alkoi? Miten elämä syntyi maapallolle? Elämän ilmaantuminen maapallolle on edelleen ratkaisematon kysymys. Darwin esitti elämän syntyneen pienessä, lämpimässä lammikossa, jossa oli erilaisia kemiallisia yhdisteitä ja sähköä. Nykyään yleinen näkemys, että komeetat olisivat tuoneet elämän syntyyn tarvittavia yhdisteitä avaruudesta. Miten, jos kuitenkin Luoja olisi tuon hoitanut?

Richard: Ystäväni Matt Ridley on kirjoittanut: "Useimmat luonnontieteilijät ovat kyllästyneet jo keksimäänsä. Heidän käyttövoimansa on tietämättömyys." Mystikot iloitsevat mysteeristä ja haluavat sen pysyvän arvoituksellisena. Luonnontieteilijät yleensä iloitsevat mysteeristä eri syystä: he saavat siitä jotain tekemistä. Yleisemmällä tasolla kuten toistan luvussa 8, yksi uskonnon todella huonoja vaikutuksia on, että se opettaa, että on hyve tyytyä siihen, ettei ymmärrä.

Kari: Tässä annetaan ymmärtää, että tiede ja uskonto olisivat jonkinlaisia vastapooleja. Kun tiede edistyy ja löytää uusia asioita, siitä tietenkin ovat kiinnostuneita ja iloitsevat myös teistit. Tiedettäkään ei viedä eteenpäin sillä, että hirttäydytään joihinkin teorioihin.

Richard: Planeettamme erityiselle elämälle suotuisuudelle on esitetty kaksi keskeistä selitystä. Suunnitteluteoria sanoo, että Jumala teki maailman, sijoitti sen kultakutrivyöhykkeeseen ja tarkoituksella asetti yksityiskohdat eduksemme. Antrooppinen lähestymistapa on täysin toisenlainen ja siinä on heikosti darwiniaaninen sävy. Maailmankaikkeuden planeettojen suuri enemmistö ei ole omien tähtiensä kultakutrivyöhykkeessä ja ne eivät ole elämälle sopivia. Yhdelläkään tästä enemmistöstä ei ole elämää. Riippumatta siitä, miten pieni on planeettojen vähemmistö, jolla on juuri oikeat olosuhteet
elämälle, olemme välttämättä yhdellä tämän vähemmistön planeetoista, koska ajattelemme tätä asiaa. Sivumennen sanoen on kummallista, että uskonnon puolesta puhujat rakastavat antrooppista periaatetta. Jostain täysin järjettömästä syystä he ajattelevat, että se tukee heidän kantaansa. Asia on kuitenkin täysin päinvastoin.

Kari: Minun kristinuskossani Jumala asetti maapallon juuri oikeaan kohtaan, että se olisi tarkoituksenmukainen ja elämälle mahdollinen. Pienetkin poikkeamat olisivat kaataneet suunnitelman. Tämä vahvistaa Jumalan osallistumisen. Antrooppinen selitysmalli: jotta kaikkeuden ominaisuuksia voitaisiin havaita, niiden tulee olla sellaisia, että havaitsijoita voi olla olemassa.
Siis molemmat selitysmallit tukevat ja vahvistavat Jumalan osallistumisen.

Richard: Nestemäinen vesi on välttämätön ehto elämälle sellaisena kuin me sen tunnemme, mutta se on kaukana riittävästä. Elämän on edelleen synnyttävä vedestä ja elämän synty voi olla äärimmäisen epätodennäköinen tapahtuma. Darwiniaaninen evoluutio etenee iloisesti elämän synnyttyä. Mutta miten elämä alkaa? Elämän synty oli kemiallinen tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa luonnonvalinnan elintärkeät ehdot ilmenivät ensimmäisen kerran. Keskeinen raaka-aine oli perinnöllisyys, joko DNA tai (todennäköisemmin) jokin, joka kopioitu DNAn tavoin, mutta ei yhtä tarkasti, kenties sukulaismolekyyli RNA. Kun elintärkeä raaka-aine – jonkinlainen geneettinen molekyyli – oli muodostunut, seurasi aito darwiniaaninen luonnonvalinta ja monimutkainen elämä ilmaantui väistämättömänä seurauksena. Ensimmäisen perinnöllisen molekyylin sattumanvarainen syntymä on kuitenkin monien mielestä epätodennäköistä. Ehkä se onkin – erittäin, erittäin epätodennäköistä, ja pohdin tätä, sillä se on kirjan tämän osan kannalta keskeistä.

Kari: Voisi Richard tiedemies, kun on, myöntää ja todeta, ettei tieteellä ole mitään käsitystä elämän synnystä. ”Elämän on synnyttävä vedestä” mutta elämän alkuperäinen liuotin ei ehkä ollutkaan vesi, koska vesi tuhoaa RNA:n ja DNA:n muutamassa tunnissa. Darwiniaanisen evoluution iloisesta etenemisestä ei ole mitään tietoa. Richard monien muiden ohella on hirttäytynyt darwiniaaniseen liaaniin. Sellainen hidastaa tieteen kehitystä. Jos joku tiedemies onnistuisi synnyttämään elämää laboratorio-olosuhteissa se olisi sensaatio ja hän olisi varma Nobel -palkinnon saaja. Tavoite on sen verran houkutteleva, että elämän aikaansaamista on varmasti yritetty ja yritetään yhtä varmasti edelleen. Luulisi, että nykyaikaisissa laboratorioissa on
mahdollista luoda, vaikka minkälaisia edellytyksiä, joiden on voinut kuvitella olleen nuoren maailman kamaralla. Itse asiassa Darwin sanoo kirjassaan Elämäni s. 56, että ”Kaikkien asioiden alun mysteeri jää meiltä ratkaisematta; ja minun on tyydyttävä pysymään agnostikkona.”

Richard: Alustava laskelmani kuitenkin osoitti, että jopa sellainen kemiallinen malli, jonka onnistumisen on vain yksi miljardista, ennustaa kaikesta huolimatta, että elämä syntyy miljardilla planeetalla maailmankaikkeudessa. Ja antrooppisen periaatteen kauneus on, että se kertoo intuition vastaisesti, että kemiallisen mallin on vain ennustettava elämää syntyvän yhdellä planeetalla miljardista miljardista, jolloin saadaan hyvä ja täysin tyydyttävä selitys elämän esiintymiselle täällä.

Kari: Tuo teoria näyttää entistäkin todennäköisemmältä, kun lisätään vielä muutama miljardi lisää tuohon laskelmaan? Eikö näytä jo epätoivoiselta yritykseltä yrittää vääntää käyntiin darwiniaanisen evoluution iloinen eteneminen?

Richard: Fyysikot ovat laskeneet, että jos fysiikan lait ja vakiot olisivat olleet hieman erilaiset, maailmankaikkeus olisi kehittynyt siten, että elämä olisi ollut mahdotonta. Eri fyysikot ilmaisevat tämän eri tavoin, mutta päätelmä
on sama. Martin Rees teoksessaan Avaruuden avainluvut luettelee kuusi perusvakiota, joiden uskotaan pätevän koko maailmankaikkeudessa. Kukin näistä kuudesta luvusta on hienoviritetty siinä mielessä, että jos ne olisivat hieman erilaiset, maailmankaikkeus olisi kerta kaikkiaan erilainen ja oletettavasti epäsuotuisa elämälle. Esimerkki Reesen kuudesta luvusta on niin sanotun ’vahvan’ voiman suuruus eli voiman, joka sitoo atomin ytimen osat toisiinsa: ydinvoiman, joka on voitettava, kun atomi ’halkaistaan’. Sen mitta on
e eli vety-ytimen massan osuus, joka muuttuu energiaksi, kun vety yhtyy muodostaen heliumia. Meidän maailmankaikkeudessamme tämän luvun
arvo on 0,007, ja näyttää siltä, että se on oltava erittäin lähellä tätä arvoa minkäänlaisen kemian (joka on elämän edellytys) mahdollistamiseksi.

Kari: Itse asiassa, jos tuo luku olisi 0,006 eikä 0,007 niin maailmankaikkeudessa ei olisi muuta kuin vetyä tai jos se on liian suuri esim. 0,008, kaikki vety olisi yhtynyt raskaammiksi alkuaineiksi. Ilman vetyä kemia ei voi tuottaa elämää sellaisena kuin me sen tunnemme, ei olisi vettä. Tämä on vahva todiste siitä, että on tarvittu ulkopuolisia säätötoimia maailman syntymiseksi.

Richard: Sellainen Jumala, joka pystyy laskemaan kuuden luvun kultakutriarvot, on väistämättä vähintään yhtä epätodennäköinen – tämä oikeastaan on koko keskustelumme lähtökohta. Tästä seuraa, että teistin vastaus on kerta kaikkiaan epäonnistunut käsiteltävän ongelman ratkaisussa. Mielestäni ei ole muuta mahdollisuutta kuin hylätä se, ja samalla ihmetellä
miten monet ihmiset eivät näe tätä ongelmaa ja näyttävät aidosti tyytyväiseltä ’jumalalliseen säädinten kääntäjään’ perustuvaan väitteeseen.

Kari: Nyt kyllä Richard todistaa itseään vastaan. Näyttö on todella vakuuttava sen puolesta, että on tarvittu jumalallinen kosketus noiden lukujen oikein asettamiseen. Täytyy ihmetellä tuota jääräpäistä sokeutta. Ymmärrän tämän sen vuoksi, ettei Richard tiedä Jumalan tarkoitusta ja suunnitelmaa siitä miksi maailma tarvittiin. Vaikka hän tietäsi niin ei hän silti myöntäisi Jumalan vaikutusta. Siitähän riippuu koko hänen uransa johtavana ateistina ja kirjallinen tuotantonsa.

Richard: Jos tämän luvun väite hyväksytään, uskonnon todellinen lähtökohta – jumalhypoteesi – on kestämätön. On miltei varmaa, ettei Jumalaa ole. Se on tämän kirjan keskeinen päätelmä tähän mennessä. Siitä seuraa erilaisia kysymyksiä. Vaikka hyväksymme, että Jumalaa ei ole olemassa, eikö monet seikat edelleen puhu uskonnon puolesta? Eikö se ole lohduttavaa? Eikö se motivoi ihmisiä hyviin tekoihin? Miten tietäisimme mikä on hyvää, ellei olisi uskontoa? Miksi ylipäätään olla niin vihamielinen? Miksi, jos se on epätosi, maailman jokaisella kulttuurilla on uskonto? Tosi tai epätosi, uskonto on kaikkialla, joten mistä se tuli?

Kari: Luvun otsikkona oli: ”Miksi miltei varmasti Jumalaa ei ole”. Mielestäni useissakin kohdissa kävi toteen näytettyä, että Jumala on, eikä pelkästään todennäköisesti. Ilman Hänen vaikutustaan maailmaa ei olisi, eikä meitä olisi
miettimässä näitä darwiniaanisia kysymyksiä. Richard ei anna periksi. Hänen maineensa vaatii sitä. Sanotaan ja todistetaan mitä tahansa, niin ei silti. Kun hyväksymme Jumalan vaikutuksen ja olemassaolon, siitä todellakin seuraa
erilaisia kysymyksiä ja mikä tärkeintä niin myös vastauksia.