Jeesus Nasaretilainen

Jeesus tunnetaan monilla nimillä: Ihmisen Poika, Jeesus Nasaretilainen, Jeesus Kristus, Messias, Hyvä paimen, Jumalan karitsa, Vapahtaja, Lunastaja, Maailman valo, Elävän Jumalan Poika, Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas, Sana, Immanuel, Jehova, Herra Sebaot, Israelin Pyhä, Minä Olen, Alfa & Oomega
Hän on historian vaikuttavin persoona.
Hän eli noin 33 vuotiaaksi. Hänen julkinen toimintansa kesti ainoastaan kolme vuotta. Hän ei käynyt koskaan ulkomailla, eikä puhunut vieraita kieliä. Hän ei seuraajineen valloittanut yhtään kaupunkia tai maata. Hän ei kirjoittanut yhtään kirjaa. Silti hänellä lasketaan nykyisin olevan n. kaksi miljardia seuraajaa. Tuskin kenestäkään on kirjoitettu yhtä paljon kuin Hänestä.
Nytkin on kirjoitettu kirjoja. Kannattaa tutustua.
Jeesuksen opetukset luovat länsimaisen kulttuurin moraalisen pohjan ja taustan.
Ei sillä, että niitä olisi aina noudatettu, mutta niihin vertaamalla voi tarkistaa yksilön ja yhteiskunnan henkisen tilan. Ne ovat joka tapauksessa olennainen osa länsimaista kulttuuriperintöä.
Meillä ei olisi Joulua ilman Hänen syntymäänsä.
Emme viettäisi Pääsiäistä ilman Hänen kuolemaansa ja ylösnousemustaan.
”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus. Ja valkeus loistaa pimeydessä, ja pimeys ei sitä käsittänyt.” -Joh.1: 1-5