Kun katson tähtitaivasta, näen luomakunnan. Galaksit, tähdet, planeetat ja lopulta elämä ei ole pelkästään satunnaisten tapahtumien ketju, vaan osa todellisuutta, kokonaisuutta, jolla on alkuperä ja tarkoitus.

Silloin ajatus ”olen kotona maailmankaikkeudessa” saa syvän merkityksen. Ihminen ei ole maailmankaikkeuden keskus – mittakaavassa olemme lähes käsittämättömän pieniä – mutta pienuus ei merkitse merkityksettömyyttä. Kristillisessä maailmankuvassa ihmisen arvo ei riipu fyysisestä koosta vaan suhteesta Luojaansa.

Psalmissa 8 tämä ihmettely ilmaistaan hienosti: kun ihminen katsoo taivasta, kuuta ja tähtiä, hän kysyy, mikä ihminen on, että Jumala häntä muistaa? Juuri valtavan kosmoksen ja pienen ihmisen välinen kontrasti tekee kysymyksestä voimakkaan.

Uskovalle maailmankaikkeus voi siis olla enemmän kuin koti. Ja silloin tähtitaivaan äärellä kysymys ei ole ainoastaan ”Miten tämä kaikki syntyi?”, vaan myös ”Miksi tämä kaikki on olemassa – ja miksi minä olen täällä?” Tuo miksi kysymys on juuri oleellinen. Tuskin mitään maailmankaikkeudessa tapahtuu ilman jotain syytä.

Ihmiset – henkemme siis on Jumalan lapsi. Jumala rakastaa lapsiaan ja Hän on luonut tämä ainutkertaisen planeetan meille asuinpaikaksi, jossa saamme fyysisen ruumiin. Saamme elää ja kokea niin kuin haluamme. Meillä on vapaa tahto soveltaa Hänen antamiaan ohjeita tai olla soveltamatta. Tämä elämä on koetusaikaa kohdataksemme sen jälkeen Jumalan.

Uskonnoton maailmankaikkeuden kansalainen
Hän voi katsella täsmälleen samaa tähtitaivasta ja kokea yhtä syvää ihmetystä ilman ajatusta Luojasta.

Hän voi ajatella: Tämä on kotini, koska olen kirjaimellisesti osa tätä maailmankaikkeutta. Kehoni aine ei ole jotakin kosmokselle vierasta. Sen atomit kuuluvat samaan luonnon kokonaisuuteen kuin tähdet, planeetat ja tähtienväliset pilvet. Monet ihmisruumiin raskaammista alkuaineista ovat syntyneet tähtien ydinreaktioissa ja tähtien elämänkaaren tapahtumissa.

Tällaisessa maailmankuvassa maailmankaikkeudella ei tarvitse olla ihmiselle annettua tarkoitusta. Ihminen voi itse rakentaa elämälleen merkityksen: rakastamalla, tutkimalla, luomalla, auttamalla toisia ja kokemalla tämän ainutkertaisen elämän, joka päättyy lopulliseen hajoamiseen takaisin luonnon kiertokulkuun.

Silloin ”Kotona maailmankaikkeudessa” tarkoittaa ehkä: En ole tullut maailmankaikkeuteen ulkopuolelta. Minä olen maailmankaikkeuden ainetta, joka on tullut tietoiseksi omasta olemassaolostaan.

Tässä näkemykset kohtaavat.
Uskova katsoo maailmankaikkeutta ja näkee Luojan luomakunnan ja luomiselle tarkoituksen ja merkityksen.

Uskonnoton katsoo samaa maailmankaikkeutta ja näkee luonnon, hän ei näe suurempaa tarkoitusta tai merkitys. Kaikki tämä on sattumaa.

Molemmat voivat katsoa tähtitaivasta ja hämmästyä siitä, että ylipäätään olemme täällä – tietoisina olemassaolostamme.