Epikuroksen paradoksia, pahan ongelmaa – teodikeaa, pidetään perusteluna Jumalan olemassaoloa vastaan:

”Jos Jumala tahtoo estää pahan, mutta ei kykene siihen, silloin hän ei ole kaikkivaltias. Jos Hän kykenee estämään pahan, mutta ei halua tehdä sitä, Hän on pahansuopa. Jos Hän sekä kykenee estämään pahan, että tahtoo estää sen, mistä paha tulee? Jos Hän ei kykene eikä tahdo estää pahaa, miksi kutsua häntä Jumalaksi?”

Minun kristinuskossani Jumala ei ole osapuolena ihmisten valinnoissa, joiden kautta paha tulee maailmaan. Hän on antanut neuvot ja ohjeet, miten elää, välttää pahaa ja miten tehdä oikeita valintoja. Ihmiset saavat itse päättää ja valita seuratako pahaa vai valitako hyvä. Tässä on tietenkin paljon sävyjä, erilaisia olosuhteita ja vaikutuksia, joista siten kokonaisuus – elämä – muodostuu. Siinä on ihmisen olemassaolon tarkoitus. Elämme täällä koetusaikaa. On ehkä syytä todeta, että onnettomuudet, sairaudet ym. asiat jotka, aiheuttavat kärsimystä ihmisten elämässä, eivät ole pahuutta.

Ateisti ei näe Jumalaa, eikä Hänen tarkoituksiaan maailmassa. Ateistin mielestä hänen tekemisiään ei kukaan kysele myöhemmin. Toisin sanoen ateisti voi vaikka tappaa, jonkun hankalana pitämänsä ihmisen tai vain hyödyn vuoksi, kunhan huolehtii siitä, ettei jää kiinni. Onko tällaisella ajattelulla varustettu ihminen, miten luotettava? Aika synkkä maailmankuva.

En kyllä usko tuohon. Minun ihmiskäsitykseni mukaan normaalisti ihmisellä on omatunto, jonka perusteella hän tietää sisimmässään mikä on oikein ja mikä väärin. Siinäkin on paljon sävyjä. Jos ei omaatuntoaan kuuntele se ei enää toimi. Ihminen voi paatua. Tämä koskee niin ateistia kuin kristittyäkin.

Kristinuskossa Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan tekemän sovitustyön ansioista ihmisillä on mahdollisuus armoon, joka voi loiventaa seurauksia kaikesta siitä pahasta mitä on saanut elämässään aikaan. Minun kristinuskossani armo ei ole mikään automaatti vaan se edellyttää parannusta ja kääntymystä sekä Jeesuksen Kristuksen seuraamista.

Elämän tarkoitus on siis juuri tuo valintojen tekeminen ja vapaan tahdon soveltaminen. Ihmiset ovat Jumalan lapsia – siis heidän henkensä on Jumalan lapsi. Olemme kaikki ihmiset sisaria ja veljiä keskenämme. Jos tämä ajatus yleistyisi niin olisi varmasti vähemmän sotia ja muuta pahantekoa maailmassa. Myös tietoisuus siitä, että olemme kuolemattomia olentoja, joiden fyysinen olemus jää tänne ja siirtyy luonnon kiertokulkuun, mutta henki (sielu) elää ja saa vastata elämän aikaansaannoksista, se tekisi ihmisistä vastuullisempia.